Leimaus-podcast

Leimaus 2022 -leirin yksi teema on suunnistustaidon opettaminen. Joensuulainen opettaja ja pitkän linjan suunnistaja Petri Vainio lupasi tehdä Leimausta varten taustamateriaalia suunnistuksen opettamiseen liittyen. Pohdinnoista syntyi ensin ranskalaisia viivoja, sitten tekstiä – ja lopulta kokonainen kirjoitelma. Kirjoitelma julkaistaan keväällä 2022 nimellä ”Ajatuksia suunnistustaidon opettamisesta”. Teos tarjoaa yhden näkökulman ja herätteitä siihen, miten suunnistusta voi opettaa lapsille ja nuorille siten, että oppimispolku olisi mahdollisimman suora.

”Ajatuksia suunnistustaidon kehittämisestä” toimii Leimaus 2022 -leirin pedagogisena ohjenuorana. Tavoitteena on tarjota käytännön esimerkkejä lasten ja nuorten ohjaajille sekä Leimaukselle että leirin jälkeiseen aikaan. Parhaimmillaan Leimauksesta saa inspiraatiota sekä leiriläiset että ohjaajat.

Käytännössä Leimauksen harjoituskartat julkaistaan ohjaajien käyttöön hyvissä ajoin etukäteen ennen leiriä. Ohjaajat voivat käydä harjoituksia etukäteen läpi leiriläisten kanssa sopivaksi katsomallaan aikataululla. Lisäksi osasta harjoituksia julkaistaan videoita, joissa käydään läpi harjoitusten teemoihin liittyviä seikkoja sekä ratojen olennaisia asioita.

Laita podcast soimaan ja nauti Petri Vainion ja studioisäntä Markku Mäkäräisen keskustelusta. Viisiosaisen sarjan seuraava osa julkaistaan keskiviikkona 15.12.2021.