Ruokailu
Ruokailu tapahtuu Sammon lukiolla. Ruokailun aloitusaika kerrotaan väriryhmäsi ohjelmassa. Lounaalla ja päivällisellä meitä ruokailee yli 1 500 henkeä, joten aikataulun noudattaminen on todella tärkeää.
Ruuan valmistaa ja tarjoilee Pirkanmaan Voimia. Noudatathan kaikkia henkilökunnan antamia ohjeita.
Kaikki ruoka on laktoositonta (paitsi juomaksi tarjottava maito) ja pähkinätöntä. Aina on tarjolla kasvisvaihtoehto. Erikoisruokavaliot tarjoillaan erillisellä linjastolla. Kalaruoka-aterialla kala-allergikot ottavat kasvisruokaa (kalaton ei siis ole erikoisruokavalio). Lounaalla on tarjolla kahvit ohjaajille.
Iltapalapussi otetaan mukaan päivälliseltä seuraohjaajien toimesta. Ohjaajat huolehdittehan, että otatte mukaan oikean määrän pusseja. Erikoisruokavaliot otetaan erikseen, mutta ainoastaan gluteeniton on iltapalapussissa erikoisruokavalio. Ohjaajat huolehdittehan, että teillä on ryhmänne gluteenittomien määrä tiedossanne. Iltapalapussin sisältö on välipalapatukka, pillimehu ja hedelmä. Valitettavasti emme voi ottaa erilaisia hedelmäallergioita pussissa huomioon. Maanantaina pussit otetaan päivälliseltä mukaan avajaisiin, joten varaattehan mukaan sopivan määrän reppuja tms. Iltapalat on pakattu paperipussiin eikä niissä ole kylmäsäilytettävää.
Ruokalista
Aamupala (ainoastaan koulumajoittujille ja aamupalan erikseen tilanneille)
Luomupuuro, maito
Tumma ja vaalea leipä, levite
juusto ja leikkele
kurkku tai tomaatti
Reilunkaupan kahvi tai tee
sekamehu
Lounas
ma 5.6. ainoastaan erikseen tilanneille, ei kuulu leiripassiin
broilerkastike /kasviskastike
riisi
tuoresalaatti ja salaatinkastike
maito, leipä, levite
ti 6.6.
broileripastavuoka / kasvispastavuoka
tuoresalaatti ja salaatinkastike
maito, leipä, levite
ke 7.6.
bolognesekastike / lumoava kasvispata
pätkäspagetti
tuoresalaatti ja salaatinkastike
maito, leipä, levite
to 8.6.
kalapihvit / punajuuripihvit
kermaviilikastike, perunasose
tuoresalaatti ja salaatinkastike
maito, leipä, levite
Päivällinen
ma 5.6.
lihapyörykät/kasvispyörykät
perunasose
tuoresalaatti ja salaatinkastike
maito, leipä, levite
ti 6.6.
meksikolainen jauhelihakeitto/kasviskeitto
maito, leipä, levite ja hedelmä
ke 7.6.
kookoskanakeitto / italialainen maalaiskeitto
maito, leipä, levite ja hedelmä
